fbpx

Näin parannat asiakaspalvelua verkossa edes vähän

AsiakaspalveluKaupanliiton verkkosivujen blogikirjoitus toukokuussa 2015 on otsikoitu, että asiakaspalvelu on tärkeintä myös digiajan kaupassa. Artikkelissa tiivistetään tuoretta tutkimusta, jossa vähittäiskaupan johtajien mukaan kaupan menestymisen keskiössä on asiakaspalvelu. Olen samaa mieltä ollut aina. 

Tutkimuksen tekijätahon mukaan verkko on vielä ensisijaisesti tiedonhakukanava ja toissijaisesti kaupan kanava.  Kirjoitin aiheeseen liippaavan blogikirjoituksen jo vuonna 2010. Haluan nostaa sen nyt uudelleen esille ja kysyäLue lisää

Näin matkailijat toimivat internetissä: Kirjoittaja Ville Valorinta

Hotellijakelu 2011 – muutos jatkuu

Mistä kaikki lähti?

Hotellihuoneita ja majoitusta lienee varattu etukäteen maailman sivu, ensin kirjeillä ja myöhemmin puhelimella tai sähkeillä. Sähköisen jakelun ensimmäinen vaihe olivat 70-80-luvuilla GDS:t sekä faksilla toimitetut varaukset. Internet mullisti jakelun 90-luvun loppupuolelta alkaen ja nyt olemme siirtyneet sähköisen jakelun kolmanteen vaiheeseen. Internet kasvatti tarjolla olevien jakelukanavien määrää räjähdysmäisesti, yksittäisillä hotelleilla oli yhtäkkiä mahdollisuus … Lue lisää

Sirkun salainen niksi sosiaalisesta mediasta

Sosiaalisen median vaikutuksia ei kukaan voi enää kiistää, mutta Suomen kamaralla yritysmaailmassa yhä odotellaan sitä mahtavaa esimerkkiä Facebookista, blogista, Twitteristä tai mistä tahansa muusta sosiaalisen median palvelusta. Vuorovaikutusta on jo saatu aikaiseksi, asiakkaat ovat tyytyväisiä ja sana kiertää, mutta palvelut ja tuotteet eivät mene aiempaa paremmin kaupaksi. Mistä oikein on kyse? Missä on vika? Miten sinä räjäytät pankin?… Lue lisää

Näin lisäät ilmaisen tarjouspyyntölomakkeen blogiisi

Asiakkaasi eivät ole valmiita tekemään mitä tahansa, jotta saisivat ostettua palveluitasi. Siksi on tärkeää tehdä ostaminen mahdollisimman helpoksi. Jos tuotteesi ei ole verkkokauppatavaraa eli kaikki palvelut myydään aina räätälöitynä, tulee tarjouspyyntölomakkeen olla mahdollisimman helposti täytettävissä ja löydettävissä. Tässä kirjoituksessa kerrotaan, miten teet ilmaisen tarjouspyyntölomakkeen nettiin ja liität sen blogiisi tai kotisivullesi.… Lue lisää

Sähköinen Liiketoiminta Suomi

Tarjoamme ja tuotamme asiantuntija- ja valmennusspalveluita liiketoiminnan kehittämiseen ja riippumatonta konsultointia digitaalisen liiketoiminnan eri osa-alueilta.

Kerromme siis kertoo sinulle miten saat enemmän irti verkosta.

Katso mitä mieltä asiakkaamme ovat meistä

Tietosuojaseloste

Tilaajavastuu.fi -Luotettava kumppani Sähköinen Liiketoiminta Suomi Oy