fbpx

Tätä mieltä asiakkaamme olivat meistä vuonna 2012

Asiakkaidemme antamat palautteet ovat meillä elintärkeitä. Vain saamamme palautteen perusteella pystymme kehittämään toimintaamme ja palvelemaan teitä entistä paremmin.

Iloksemme olemme jälleen kerran saaneet huomata, että olette viihtyneet koulutuksissamme myös vuonna 2012. Kaikki antamienne palautteiden keskiarvo oli  4,5 (asteikolla 1-5). Meidän mielestämme on upeaa tietää, että olette viihtyneet koulutuspäivissämme, mutta ennen kaikkea olette oppineet uusia asioita, joilla voitte kehittää vuonna 2013:kin sähköistä liiketoimintaanne eteenpäin. Toivotamme teidät tervetulleiksi koulutuksiimme myös jatkossa! Oppiminen on jatkuva prosessi ja varsinkin sähköisen liiketoiminnan asiat muuttuvat nopeaan tahtiin.

Alla on vielä esitetty graafisesti antamanne numeeriset palautteet. Kuten huomaatte, eniten olette arvostaneet asiantuntijuuttamme. Lupaamme pitää myös jatkossa tietomme ajan tasalla!

sähköinen liiketoiminta suomi oy palautteet

Loistavaa alkavaa vuotta 2013 teille kaikille! Nähdään taas koulutuksissa!

P.S. Voitte seurata palautteitamme myös kuukausittain vaihtuvasta Kuukauden kehusta

Tags:

Sähköinen Liiketoiminta Suomi

Tarjoamme ja tuotamme asiantuntija- ja valmennusspalveluita liiketoiminnan kehittämiseen ja riippumatonta konsultointia digitaalisen liiketoiminnan eri osa-alueilta.

Kerromme siis kertoo sinulle miten saat enemmän irti verkosta.

Katso mitä mieltä asiakkaamme ovat meistä

Tietosuojaseloste

Tilaajavastuu.fi -Luotettava kumppani Sähköinen Liiketoiminta Suomi Oy