fbpx

Onko Bookndo.com ohjelmapalvelujen tuleva Booking.com?

Bookndo.com -logo

Bookndo.com on uusi tulokas ohjelmapalvelujen ja omatoimiaktiviteettien jakelukanavaksi. Selvittelimme hiukan mistä on kyse ja otimme puhelun Bookndo.comin perustajalle Jenni Alasuutarille.

“Tarvitsemme vähintään 2 palveluntarjoajaa per alue, jotta aluetta on järkevä tuoda esille Bookndo.comissa”, kertoo palvelun perustaja Jenni Alasuutari. “Bookndo.comissa on tällä hetkellä mukana yrityksiä muunmuassa. pääkaupunkiseudulta, Jyväskylästä, Lohjalta, Oulusta, Leviltä, Turusta ja myös pienemmiltä paikkakunnilta kuten Tuusula ja Töysä”, kertoi Jenni.

“Jotta liiketoimintamme olisi pitkällä tähtäimellä kannattavaa, palvelussamme tulisi olla vähintään 600 palveluntarjoajaa, hän jatkaa.

Mistä Bookndo.com ajatus lähti?

Ajatus vapaa-ajan ja liikuntapalvelujen varausportaalista lähti perustaja Jenni Alasuutarin omasta tarpeesta. Hän sanoo pitävänsä matkustelusta ja haluaa harrastaa liikuntaa myös matkaillessaan. Jenni kokeilee mielellään uusia liikuntalajeja.

Aktiiviliikkuja ja harrastaja valitsee matkakohteensa usein sen perusteella mitä siellä voi harrastaa ja tehdä. valitettavasti ostaminen on työlästä ja yhtä vaikeaa kotimaassa että ulkomailla.

“Olen usein ollut mökeillä eri puolilla Suomea ja yrittänyt löytää niiden lähistöltä liikuntapalveluja kuten kajakkivuokraamoja”, kertoo Jenni ja jatkaa “se on ollut todella aikaa vievää puuhaa. Tuntikausia on vierähtänyt lukiessa kunnan tai kaupungin verkkosivuston matkailu- tai muita sivustoja josko mahdollisesti löytäisi edes liikunta-aktiviteettien tarjoajien listan.“

“Suunittelessani lomaa ulkomaille haluan aina valita matkakohteeni sen perusteella, mitä siellä voi harrastaa. Halajan muunmuassa kohteisiin, joissa pääsen sukeltamaan, purjelautailemaan tai lainelautailemaan. Matkatoimistojen kohdekuvauksista löytyy vain harvoin tietoa siitä, mitä liikuntapalvelujen tarjoajia kohteissa on, millaisia palveluja heillä on tarjolla, missä ne sijaitsevat ja mitä palvelut maksavat. Olisi mukava myös tietää, mitä muut asiakkaat ovat palvelusta olleet mieltä”, Jenni täydentää.

Tuumasta toimeen!

Koska tällaista tietoa tuntui olevan käytännössä mahdotonta löytää kootusti mistään, Jenni ajatteli, että on käärittävä hihat ja ryhdyttävä tuumasta toimeen eli rakennettava itse portaali, josta voi helposti löytää tiedon siitä, mitä liikuntaa milläkin alueella voi harrastaa.

Jotta ostokokemus ja -prosessi olisi asiakkaalle mahdollisimman hyödyllinen rakentuu Bookndo.com seuraaville toiminnallisuuksille:

  • Liikuntapalvelut kartalla alueittain
  • Palvelujen valinta palvelutyypin mukaan:
    • liikunta-aktiviteetti (ratsastus tms.)
    • liikuntavälineiden vuokraus (pyörän vuokraus tms.)
    • liikuntatilojen vuokraus (tenniskentän vuokraus tms.)
    • tunti tai kurssi (joogatunti, pilateskurssi tms.)
    • opaspalvelu (vuoristo-opas, opastettu pyöräretki tms.) tai
    • liikuntavälineiden korjaus (luistinten teroitus tms.)
  • Hintojen vertailumahdollisuus
  • Mahdollisuus lukea muiden asiakkaiden kommentteja palvelusta
  • Mahdollisuus varata palvelu reaaliaikaisesta varauskalenterista
  • Palvelun maksaminen
  • Mahdollisuus muuttaa tai perua varaus sopimusehtojen mukaisesti
  • Mahdollisuus antaa palautetta toteutuneesta liikuntakokemuksesta

Tekijät

BooknDo.com tiimi

Kuvassa vasemmalta Bookndo.com tiimi Aleksey, Juha, Umesh, Juha-Matti, Annika, Hui, Saeid ja Jenni. Kuvasta puuttuu Luka, joka lähettää terveiset Tanskasta.

Tällä hetkellä Bookndo.com tiimissä on Jennin lisäkseni 5 ohjelmoijaa, 2 liiketoimintapuolen henkilöä sekä graafinen suunnittelija. Tiimi on erittäin kansainvälinen ja edustaa kuutta eri kansallisuutta sekä kulttuuri- ja kielitaustaa.

Tiimistä löytyy yhteensä yli 40 vuoden kokemus verkko- ja mobiilipalveluiden suunnittelusta ja toteutuksesta, sekä osalla ryhmästä on kilpaurheilutausta. Kaikki ovat aktiivisia liikuntapalveluiden käyttäjiä.

Bookndo.com avautuu vapaa-ajan ja liikunnan aktiiviharrastajille huhtukuussa 2015

www.bookndo.com. Varausportaali lanseerataan mittavilla markkinointiponnistuksilla muun muassa blogeissa, sosiaalisen mediassa ja perinteisessä mediassa merkittävien media- ja matkailutoimijoiden kanssa yhteistyössä.

Yrittäjä kiinnostuitko! Kurkkaa ja katso mitä Bookndo.com jakelukanavana tarjoaa ja maksaa!


 

Tarvitsetko apua verkkokaupan perustamisessa tai jakelukanavien valinnoissa? Ota yhteyttä meihin Kirsi Mikkolaan niin autamme sinua löytämään yrityksellesi parhaat myyntikanavat!

 

 

Tags: , , , , , ,

Sähköinen Liiketoiminta Suomi

Tarjoamme ja tuotamme asiantuntija- ja valmennusspalveluita liiketoiminnan kehittämiseen ja riippumatonta konsultointia digitaalisen liiketoiminnan eri osa-alueilta.

Kerromme siis kertoo sinulle miten saat enemmän irti verkosta.

Katso mitä mieltä asiakkaamme ovat meistä

Tietosuojaseloste

Tilaajavastuu.fi -Luotettava kumppani Sähköinen Liiketoiminta Suomi Oy