fbpx

Mikko Manninen, konsultti

Mikko on toiminut asiantuntija-, koulutus-, konsultointi- ja projektipäällikkötehtävissä verkon ja sosiaalisen median saralla kymmenen vuoden ajan ensin ammattikorkeakoulussa ja sitten perustamassaan sosiaaliseen mediaan erikoistuneessa Koivu Interactive viestintätoimistossa. Luovan alan yritystoiminta ja yhteisöt ovat ovat myös olleet osa Mikon hanketoimintaa. Koulutukseltaan Mikko on medianomi. Mikko toimii myös Verkkokaupan koulutuskeskuksen kouluttajana.

Mikko on saanut kiitosta selkeistä ja kansantajuisista näkemyksistään sosiaaliseen mediaan ja sähköiseen asiointiin liittyen. Moni onkin kokenut hyppäyksellisen siirtymän ja oivalluksen vanhasta viestintäkulttuurista uuteen monisuuntaiseen mediaan, jossa ei ole portinvartijoita entiseen tapaan, vaan jokainen yrittäjä ja jokainen organisaatio voi vaikuttaa omaan yrityksensä viestintään itse.

Mikolla on monipuolinen kokemus eri mediatyypeistä. Kaikki on tuttua sosiaalisesta mediasta, radiosta ja elokuvasta ja niiden yhdistelmistä lähtien. Kaikki kuvauskalusto filmikamerasta älypuhelimeen on ollut käytössä eri projekteissa.

Mikolla on monipuolinen osaaminen erilaisista työpajamalleista ja osallistavista ryhmätyömetodeista, jolloin jokainen osallistuja pääsee sanomaan oman ideansa huolimatta siitä ovatko he enemmän pohdiskelevaa introverttia tyyppiä vai enemmän puheliasta ja ekstroverttia tyyppiä. Työpajoista jää konkreettiset muistiinpanot ja toimintaa voidaan tehdä joko virtuaalisilla tai perinteisillä menetelmillä.

Mikolla on vahva kokemus monialaisesta yhteistyöstä mediapalveluiden kehityksessä. Hän on vetänyt tai ollut osa tiimejä sekä yrittäjänä, työntekijänä, että apurahan kautta.

Vastuualueet:

  • Sosiaalinen media
  • Mobiilimarkkinointi
  • Videomarkkinointi

Kirjoita kommentti

Sähköinen Liiketoiminta Suomi

Tarjoaa ja tuottaa asiantuntija- ja koulutuspalveluita liiketoiminnan kehittämiseen ja riippumatonta konsultointia sähköisen liiketoiminnan eri osa-alueilta.

Se siis kertoo sinulle miten saat enemmän irti verkosta.

Katso mitä mieltä asiakkaamme ovat meistä

Tietosuojaseloste


Verkkokaupan, digimarkkinoinnin ja sosiaalisen median koulutusta yrityksille, yhdistyksille ja organisaatioille! Koulutuksemme sisältävät käytännönläheistä ja konkreettista digikoulutusta pienryhmissä