fbpx

Anne Lukkarila

Anne Lukkarila, seniorkonsultti

Anne-Lukkarila

Annen intohimona on yritysten kilpailuedun parantaminen laadun, innovaatioiden ja strategiatyön avulla.

Annen vahvaa osaamisaluetta ovat  konseptikehittäminen, tuote-ja palvelukehitys ja innovaatiojärjestelmät. Anne on valtakunnallisen Partner Edelläkävijät-innovaatioverkoston perustaja ja koordinaattori.

Anne hallitsee palvelu-ja matkailualoilla käytössä olevat laatujärjestelmät. Matkailutoimialan kansallisen laatuohjelman Laatutonnin ohjausryhmän jäsenenä Anne toimi Laatutonnin käynnistämisestä lähtien vuodet 2001 – 2010, jona aikana hän myös vastasi ko. ohjelman toteutuksesta  ja kehittämisestä toimeksiantajalle. Annella on ISO 9001 pääarvioijan (Lead Auditor) pätevyys ja hän on myös Suomen laatukeskuksen koulutettu EFQM -laatupalkintoarvioitsija. Asiakkaitaan Anne on ohjannut ISO 9001 ja ISO 14001 sertifiointeihin, menestystä asiakkaille on tullut myös EFQM Suomen Laatupalkintokilpailussa.

Viime vuosina Anne on työskennellyt yritysten johtamisjärjestelmien strategiatyön parissa. Hän auttaa yrityksiä uudistamaan strategiansa ja jalkauttamaan sen tehokkaasti. Työkalustona Anne  käyttää kehittämäänsä strategiamallia, josta hän on julkaissut myös Strategiaa suomeksi – käsikirjoja (Tärppejä ja työkaluja – liikkeenjohdon e-oppaat sarjaa).

Asiakaspalautteissa Anne on saanut paljon kiitosta innostavuudesta ja selkeästä esiintymisestä. Innovatiivisuus ja suurien kokonaisuuksien hahmottaminen ovat hänen vahvuuksiaan. Strategiatyön ohjauksessa ja johtoryhmien konsultoinnissa nämä ominaisuudet ovat tuoneet tehokkuutta työskentelyyn.
Viestinnän eri tehtävät kuuluvat myös Annen osaamisalueisiin. Hän on tietokirjailija, bloggaaja ja pienkustantaja. Lue lisää www.akkkustannus.com.

Vastuualueet:

  • Strategia
  • Innovaatiot ja konseptointi
  • Laatujärjestelmät, ISO standardistot, Laatutonni, EFQM
  • Luova Kirjoittaminen ja Luova Kustantaminen (lue lisää www.akkustannus.com)

Sähköinen Liiketoiminta Suomi

Tarjoamme ja tuotamme asiantuntija- ja valmennusspalveluita liiketoiminnan kehittämiseen ja riippumatonta konsultointia digitaalisen liiketoiminnan eri osa-alueilta.

Kerromme siis kertoo sinulle miten saat enemmän irti verkosta.

Katso mitä mieltä asiakkaamme ovat meistä

Tietosuojaseloste

Tilaajavastuu.fi -Luotettava kumppani Sähköinen Liiketoiminta Suomi Oy